Elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja Jan Forsströmin pääkirjoitus kiiltomato.net -nettisivustolla käsittelee adaptaatioelokuvia. Adaptaatioelokuvat eivät ole elokuvan käsikirjoittajan luomia, vaan esimerkiksi kirjan pohjalta tehtyjä elokuvia. Forsström on aiemmin ollut sitä mieltä, että kyseiset elokuvat suorastaan halventavat alkuperäisteoksia, eikä hän nykyäänkään arvosta elokuvia samalla tavalla kuin kirjoja.
Tunnetuimpia adaptaatioelokuvia ovat ehdottomasti moniosaisten kirjasarjojen pohjalta tehdyt elokuvat, kuten Harry Potterit ja Taru Sormusten Herrasta –elokuvat. Kirjasarjat olivat alusta asti niin suosittuja, että elokuvaversioiden tekeminen oli lähes itsestäänselvyys. Useimmat fanit haluavat aina nähdä elokuvaversiot lempikirjoistaan ja –kirjasarjoistaan, vaikka olettavat jo valmiiksi niiden olevan huonoja ja katsomisen jälkeen yrittävät ainoastaan löytää elokuvista mahdollisimman paljon huonoja asioita. Vähemmän tunnettujen kirjateosten pohjalta tehtyjä elokuvia – kuten Marley & me – ei arvostella läheskään yhtä kriittisesti. Suosituimpien kirjasarjojen uskolliset fanit eivät anna elokuville edes mahdollisuutta.
” Tärkein syy adaptaatioiden tekemiseen lienee puhtaan taloudellinen. Suosittuun kirjaan perustuvalla elokuvalla on jo valmiiksi laaja yleisöpohja, mikä luonnollisesti kiinnostaa tuottajia”, Forsström kirjoittaa. Olen melko samaa mieltä hänen kanssaan, mutta uskon myös, että suosittujen kirjojen elokuvaversiot halutaan oikeasti nähdä ja niiden tekemisestä nautitaan, eikä mietitä vain rahaa.
Suurin ongelma adaptaatioelokuvien tekemisessä on koko juonen pakkauttaminen muutaman tunnin mittaiseen elokuvaan. Elokuvissa on väistämättä leikattu kohtia pois, kenties juonen kannalta tärkeitä kohtauksia. Elokuvat sisältävät myös huomattavasti vähemmän tunteita, eivätkä päähenkilöiden ajatukset tule samalla tavalla esille kuin kirjoissa. Katsottuani Harry Potter –elokuvat minusta tuntuu, että en olisi ymmärtänyt elokuvista mitään, jos en olisi nuorempana lukenut koko kirjasarjaa.
Kaiken kaikkiaan mielestäni kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia on aina mielenkiintoista katsoa, etenkin jos on ennen elokuvaa lukenut kirjan. Joskus voi käydä myös niin, että ensin katsoo erinomaisen elokuvan ja lukee kirjan jälkeenpäin. Kirja voi olla hyvinkin erilainen ja tuntua huonolta elokuvaan verrattuna. Forsströmin negatiivinen kanta adaptaatioelokuvista puolestaan tulee selvästi esille pääkirjoituksesta. Hänen sanavalintansa kertovat sen, kun hän puhuu mm. ”markkina-arvon ja/tai laiskuuden ja mukavuudenhalun vuoksi tehdyistä, lopulta täysin turhista kirjasovituksista”.
maanantai 14. huhtikuuta 2014
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Hermann Hesse: Arosusi
Herman Hessen Arosusi on vuonna 1927 ilmestynyt romaani ja elämänkerta Harry Heller nimisen miehen elämästä. Kirjan on kustantanut WSOY.
Kirjan päähenkilö Harry on keski-ikäinen mies, joka sulkeutuu usein omaan mailmaansa lukien kirjoja. Jokainen päivä on samanlainen hänelle, hän lukee, tarkistaa sähköpostin ja yksinäistyy päivittäisten rutiiniensa kanssa. Hän on tyytymätön sekä yhteiskuntaan että omaan elämäänsä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Harry alkaa pohtia omaa luonnettaan ja persoonaa, ja tajuaa olevansa sekä mies että susi. Kirja onkin pääasiassa Harryn omaa tulkintaa itsestään.
Kirjan kertoja vuokraa Harrylle tätinsä majataloa. Veljenpoika huomaa välittömästi, ettei pidä hänestä. Hän pitää Harrya ujona, epäsosiaalisena ja hienostelevana miehenä. Eräänä iltana Harrylle ojennetaan erikoinen vihko kadulla, jossa lukee "Kirja Arosudesta". Lukemisesta innostuneena Harry alkaa selaamaan sitä. Kirjassa kerrotaan miehestä, joka on puoliksi susi ja puoliksi mies. Hän tuntee jostain syystä kirjan viittaavan itseensä ja alkaa pohdiskella omaa persoonallisuuttaan sekä ominaisuuksiaan. Harry joutuu lähes itsemurhan partaalle kriisinsä kanssa, kunnes tapaa naisen nimeltä Hermine. Kaikki muuttuu hetkeksi paremmaksi. Kun Harry tapaa Herminen uudestaan, kertoo nainen hänelle, että Harry tulee rakastumaan häneen ja Harryn täytyy tappaa Hermine.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Saksaan suurkaupunkeihin sotien väliselle ajalle. Miljöötä ei kuvata kovinkaan tarkasti. Kirja on saanut aikanaan erittäin paljon kritiikkiä sen rankan aiheen takia. Tuolloin ei vielä kirjoitettu niin avoimesti synkistä aiheista ja uskon sen olevan syynä kirjan kieltämiseen.
Teoksen keskeisimpiä teemoja ovat useamman persoonan sulauttaminen samaan kehoon, ihmisen olemus sekä ihmisen olemuksen syvemmän ymmärtämisen tarve. Kirja luokitellaan myös omaelämänkerraksi, sillä Hesse kirjoitti kirjaa samalla kuin selvitti omia vaikeuksia elämässään. Teksti oli mielestäni melko vaikealukuista ja siinä käytettiin outoja sanoja sekä ilmauksia. Asioita pohdittiin todella syvällisesti ja psykologisesti.
Kirjan päähenkilö Harry on keski-ikäinen mies, joka sulkeutuu usein omaan mailmaansa lukien kirjoja. Jokainen päivä on samanlainen hänelle, hän lukee, tarkistaa sähköpostin ja yksinäistyy päivittäisten rutiiniensa kanssa. Hän on tyytymätön sekä yhteiskuntaan että omaan elämäänsä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Harry alkaa pohtia omaa luonnettaan ja persoonaa, ja tajuaa olevansa sekä mies että susi. Kirja onkin pääasiassa Harryn omaa tulkintaa itsestään.
Kirjan kertoja vuokraa Harrylle tätinsä majataloa. Veljenpoika huomaa välittömästi, ettei pidä hänestä. Hän pitää Harrya ujona, epäsosiaalisena ja hienostelevana miehenä. Eräänä iltana Harrylle ojennetaan erikoinen vihko kadulla, jossa lukee "Kirja Arosudesta". Lukemisesta innostuneena Harry alkaa selaamaan sitä. Kirjassa kerrotaan miehestä, joka on puoliksi susi ja puoliksi mies. Hän tuntee jostain syystä kirjan viittaavan itseensä ja alkaa pohdiskella omaa persoonallisuuttaan sekä ominaisuuksiaan. Harry joutuu lähes itsemurhan partaalle kriisinsä kanssa, kunnes tapaa naisen nimeltä Hermine. Kaikki muuttuu hetkeksi paremmaksi. Kun Harry tapaa Herminen uudestaan, kertoo nainen hänelle, että Harry tulee rakastumaan häneen ja Harryn täytyy tappaa Hermine.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Saksaan suurkaupunkeihin sotien väliselle ajalle. Miljöötä ei kuvata kovinkaan tarkasti. Kirja on saanut aikanaan erittäin paljon kritiikkiä sen rankan aiheen takia. Tuolloin ei vielä kirjoitettu niin avoimesti synkistä aiheista ja uskon sen olevan syynä kirjan kieltämiseen.
Teoksen keskeisimpiä teemoja ovat useamman persoonan sulauttaminen samaan kehoon, ihmisen olemus sekä ihmisen olemuksen syvemmän ymmärtämisen tarve. Kirja luokitellaan myös omaelämänkerraksi, sillä Hesse kirjoitti kirjaa samalla kuin selvitti omia vaikeuksia elämässään. Teksti oli mielestäni melko vaikealukuista ja siinä käytettiin outoja sanoja sekä ilmauksia. Asioita pohdittiin todella syvällisesti ja psykologisesti.
lauantai 19. toukokuuta 2012
Proosan analyysi
Peter Franzénin Tumman veden päällä on vuonna 2010 ilmestynyt realistinen romaani. Se on kasvutarina ja perustuu tositapahtumiin kertoen Franzénin lapsuudesta. Kirjan on kustantanut Tammi.
Kirjan päähenkilö Pete, eli Peter Franzén, 6-vuotias poika asuu pikkusiskonsa Suvin sekä äitinsä ja isäpuolensa kanssa Keminmaalla. Pete on ujo poika, eikä uskalla puuttua vanhempien välisiin asioihin, vaikka alkaakin kirjan edetessä huomata ettei kaikki kotona ole kunnossa. Suvi on vielä pieni, eikä ymmärrä. Äiti esittää, että kaikki on hyvin. Isä on väkivaltainen poliisi. Mummo ja pappa ovat myös isossa roolissa. Heidän luokseen äiti ja lapset voivat aina mennä, oli sitten mikä tahansa tai vaikka ei mikään olisikaan.
Kirjan kertoja on minäkertoja. Kirja on kirjoitettu todella yksinkertaisesti, sillä siinä on tarkoitus ajatella, että kertoja on 6-vuotias poika. Mielestäni siinä on onnistuttu hyvin. Alussa kertoja ei ymmärrä, että jotain on vialla, mutta pikkuhiljaa isä alkaa näyttää hänen silmissään pahalta.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Suomeen, Keminmaalle. Miljöö on aivan tavallinen lapsiperheen asuinympäristö. Talo on kiva, naapurusto ja naapurit ovat mukavia. Isä käy järvellä kalassa. Miljöö ei ole synkkä, mutta siellä tapahtuu synkkiä asioita. Kun äiti, Suvi ja Pete muuttavat pois isän luota, kysyvät lapset, että milloin mennään takaisin kotiin. Vaikka äiti ja isä erosivat ja isä on tehnyt kamalia asioita, tuntuu isä heistä silti isältä ja isän koti kodilta.
Kirjan juoni ei ole pelkästään synkkä, vaan siinä on paljon lämpöä ja onnellisuutta. Isovanhemmat auttavat aina tarvittaessa ja äiti on rakastava. Peten biologinen isä ei ole väkivaltainen ja asuu Helsingissä. Pete käy koulua ja on ihastunut siellä käyvään Saaraan. Silloin kun isä ei juo, on heidänkin perhe-elämänsä melko hyvää. Juoni on pääasiassa kuitenkin synkkä. Isä käyttäytyy humalassa väkivaltaisesti, huutaa ja lyö äitiä. Lapset joutuvat näkemään sen ja elämään keskellä perheväkivaltaa. Äiti ja lapset lähtevät usein mummon ja papan luokse turvaan. Jälkeenpäin isä pyytää anteeksi ja äiti antaa aina. Myös mummo ja pappa tietävät tilanteesta, mutta eivät puutu siihen. Isä yrittää ampua äitiä ja vasta tämä toimii herätyksenä äidille. Hän ei enää jaksa, vaikka rakastaakin isää.
Kirjan teema on rankka ja koskettava. Se voisi olla lapsuus tai ikäänkuin lapsuuden loppuminen, sillä aikuisten ongelmat saartavat yhtäkkiä koko perheen ja Pete tuntee, että hänen on vanhempana sisaruksena tehtävä jotain ja oltava sisaruksista se aikuisempi.
Kirjan päähenkilö Pete, eli Peter Franzén, 6-vuotias poika asuu pikkusiskonsa Suvin sekä äitinsä ja isäpuolensa kanssa Keminmaalla. Pete on ujo poika, eikä uskalla puuttua vanhempien välisiin asioihin, vaikka alkaakin kirjan edetessä huomata ettei kaikki kotona ole kunnossa. Suvi on vielä pieni, eikä ymmärrä. Äiti esittää, että kaikki on hyvin. Isä on väkivaltainen poliisi. Mummo ja pappa ovat myös isossa roolissa. Heidän luokseen äiti ja lapset voivat aina mennä, oli sitten mikä tahansa tai vaikka ei mikään olisikaan.
Kirjan kertoja on minäkertoja. Kirja on kirjoitettu todella yksinkertaisesti, sillä siinä on tarkoitus ajatella, että kertoja on 6-vuotias poika. Mielestäni siinä on onnistuttu hyvin. Alussa kertoja ei ymmärrä, että jotain on vialla, mutta pikkuhiljaa isä alkaa näyttää hänen silmissään pahalta.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Suomeen, Keminmaalle. Miljöö on aivan tavallinen lapsiperheen asuinympäristö. Talo on kiva, naapurusto ja naapurit ovat mukavia. Isä käy järvellä kalassa. Miljöö ei ole synkkä, mutta siellä tapahtuu synkkiä asioita. Kun äiti, Suvi ja Pete muuttavat pois isän luota, kysyvät lapset, että milloin mennään takaisin kotiin. Vaikka äiti ja isä erosivat ja isä on tehnyt kamalia asioita, tuntuu isä heistä silti isältä ja isän koti kodilta.
Kirjan juoni ei ole pelkästään synkkä, vaan siinä on paljon lämpöä ja onnellisuutta. Isovanhemmat auttavat aina tarvittaessa ja äiti on rakastava. Peten biologinen isä ei ole väkivaltainen ja asuu Helsingissä. Pete käy koulua ja on ihastunut siellä käyvään Saaraan. Silloin kun isä ei juo, on heidänkin perhe-elämänsä melko hyvää. Juoni on pääasiassa kuitenkin synkkä. Isä käyttäytyy humalassa väkivaltaisesti, huutaa ja lyö äitiä. Lapset joutuvat näkemään sen ja elämään keskellä perheväkivaltaa. Äiti ja lapset lähtevät usein mummon ja papan luokse turvaan. Jälkeenpäin isä pyytää anteeksi ja äiti antaa aina. Myös mummo ja pappa tietävät tilanteesta, mutta eivät puutu siihen. Isä yrittää ampua äitiä ja vasta tämä toimii herätyksenä äidille. Hän ei enää jaksa, vaikka rakastaakin isää.
Kirjan teema on rankka ja koskettava. Se voisi olla lapsuus tai ikäänkuin lapsuuden loppuminen, sillä aikuisten ongelmat saartavat yhtäkkiä koko perheen ja Pete tuntee, että hänen on vanhempana sisaruksena tehtävä jotain ja oltava sisaruksista se aikuisempi.
torstai 3. toukokuuta 2012
Sanomalehtiruno
Puheet hämmentävät
Epäselvyys
Ehdotukset herättivät hämmennystä
Puheenjohtaja pelaa julkisuuspeliä
Tilanne kertoo hätääntymisestä
Epäselvä tarkoitus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)